Isänpäivän jälkeisiä ajatuksia

Isänpäivä, sunnuntai 14.11.2021. Heräsin aamulla, kun avovaimoni Kati toi mulle kahvit ja kakut sänkyyn. Ihana yllätys vaikka sanoin, että mulle ei tarvi järjestää mitään. Kati oli ostanut mulle isänpäivälahjan ja tehnyt mulle pitkän kortin, jossa oli Matiaksen kuvia ja Matiaksen ajatuksia Katin kirjoittamana. Luin ja itkin. En saanut ensimmäisellä kerralla kunnolla luettua, kun en nähnyt kyyneleiden läpi. Katilla on suuri sydän.

Mun kaikki neljä lasta oli isänpäivänä paikalla. Ja kyllä, Matiaskin. Ei ehkä fyysisesti, mutta meidän kaikkien sydämissä ja ajatuksissa. Vanhin lapseni Aada, joka asuu jo omillaan. Aada, joka myös on aina ollut maailman kiltein ja empaattisin. Aada, joka on näyttänyt, että on jo aikuinen ja osaa huolehtia itsestään. Olen niin ylpeä. Jonne, toiseksi vanhin lapseni. Iskän salihirmu ja hänkin niin kiltti ja empaattinen. Entinen lätkämies, joka luisteli muilta karkuun ja hakkasi maaleja. Ja sitten on Amanda, joka on nyt isin vauvatyttö, kun vauvapoikaa ei enää ole. Mun lapset on herkkiä ja empaattisia. Ja se mitä arvostan eniten on se, että he kaikki ymmärtävät, että maailmassa on muitakin kuin minä itse. Sitten mulla on vielä kaksi muutakin lasta, Oona ja Leevi. Ei biologisesti, mutta mun uusperheessä. Niin ihania, kilttejä ja vastuuntuntoisia lapsia. Olen etuoikeutettu, kun olen saanut heidät mun elämään.

Amanda oli tehnyt koulussa isänpäiväkortin. Kortin sanoista yksi kosketti sydämeen, se oli sana arvostan. Mietin, että siinä mun vieressä on tytär, jonka on menettänyt veljensä ja Amandan vieressä isä, joka ei varmasti ole niin vahva isä kuin mitä tytär ansaitsee. Sunnuntaina 10-vuotta täyttävä tyttäreni on täyttä kultaa. Iskän tyttö, sydän täynnä lempeyttä ja empatiaa.

Mietin sängyssä, että olisin halunut nousta ylös, nostaa Matiaksen kerrossängyn yläsängystä, kantaa olohuoneeseen ja pitää miehinen juttelutuokio. Siinä me olisi katsottu toisiamme syvälle silmiin ja syvälle sydämeen. Mutta ei, oli vaan kuolemanhiljaista. Lähdin aamusta haudalle. Kun Matias ei pääse mun luo, niin mä menen Matiaksen haudalle vaikka eihän poika siellä ole. Se oli hetki, kun en taas löytänyt sanoja. Itkin vaan. Isänpäivänä lapset muistaa isää, mä kävelin oman poikani haudalle.

Mutta niin kuin olen monesti kirjoittanut, elämä kantaa. Ja niin se kantoi isänpäivänäkin. Selvisin päivästä, mitä olin niin paljon pelännyt. Mutta sen se opetti, että kaikki tulevat juhlat ja juhlapyhätkin olen ilman Matiasta.

Tänään on miestenpäivä. Ei paskankaan merkitystä varmaan kenellekään, mutta mietin, että maailmassa on miehiä ja miehiä. Vaikka Matias oli pieni mies tai poika, niin hän oli enemmän mies kuin moni muu. Ja niin kuin olen tästäkin kirjoittanut, niin Matias oli fyysisesti rikki sisältä ja minä isänä henkisesti. Silti me molemmat tapeltiin elämästä vaikka vähän eri tavalla. Matias näytti mulle, että mä en iskä täältä niin vaan lähde ja mä näytin Matiakselle, että sitten eletään ja sitten jumalauta eletään täysillä!

Matias sai viimein hautakiven. Kävelin haudalle ja aloin itkemään. En voi kertoa miltä tuntuu nähdä oman pojan nimi hautakivessä ja ne päivämäärät, jotka kertoo lyhyestä elämästä. Mutta se lyhyt elämä oli rikas. Ja ne nimet. Matias Henrik Ahonen. Ne edustaa voimaa, periksiantamattomuutta, tahtoa, elämänhalua ja taistelua. Mä kävelen sen hautakiven ääreen, kumarran syvään, koska siinä haudassa lepää kovin mies ikinä! Mun poika!

Matias, isi on sun edessä nöyrä. Mä kunnioitan ja arvostan sua enemmän kuin mitään tässä maailmassa koskaan. Äläkä sä murehdi siellä taivaassa isistä. Sä näytit miten elämää eletään ja mitä on olla vahva. Isi on sitä! Ja isi on nähnyt näitä kiviä tuolla samalla sukunimellä niin paljon ja kyllähän sä ne siellä taivaassa olet tavannut! Voimaa ja tahtoa sieltä ei ainakaan puutu!! Tekisi mieli sanoa, että pitäkää Ahosen lippua korkealla, mutta senhän te teette jokatapauksessa!

Yksi vastaus artikkeliin “Isänpäivän jälkeisiä ajatuksia”

  1. Luen blogiasi satunnaisesti. Tällä kertaa se oli valitettavan pysäyttävä. Syvin osanottoni kaikille Matiaksen läheisille.

    ”Kun aamu saapui, niin matka päättyi
    ja uneen uuvutti väsyneen.
    Ei tunnu tuska, ei vaiva mainen,
    on rauha sydämessä nukkuneen.”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.