Kahdeksan vuoden rakkaudesta ja haavoista

Jos luoja suo, niin Matias täyttää elokuun seitsemäs päivä 8-vuotta. Taas kerran se päivä, jota pelkää ja odottaa. Taas kerran sitä miettii, että nytkö vietetään viimeisiä syntymäpäiviä. Syntymäpäiviä, joita ei juurikaan pitänyt edes tulla. Voisi kuvitella, että mun rikkinäiseen sydämeen ei mahdu enempää kipua, mutta kyllä siitä täytyy edelleen.

Tykkimäen huvipuistossa heinäkuussa 2021

Tänäkin vuonna ollaan eletty täysillä, yritetty saada kokemuksia ja elämyksiä ja ennenkaikkea rakastettu! Helvetti, että mä olen yrittänyt, mä olen yrittänyt tehdä ihan kaiken. Mä olen yrittänyt Matiaksen takia ja mä olen yrittänyt itseni takia. Sanotaan, että mitä sitä ei tekisi lapsensa eteen. Se ei tässä tapauksessa ole ihan niin kuin se olisi terveen lapsen tai vähän vähemmän sairaan lapsen kanssa. Tämä elämä vie ihan kaiken. Se rikkoo sun sydämen, se rikkoo sut henkisesti ja fyysisesti. Se myös antaa paljon. Se antaa toivon, ymmärryksen, suvaitsevaisuuden ja arvotuksen elämää kohtaan.

Ja jumalauta mä pelkään! Mä niin pelkään, että minkä hinnan mä tulen tästä maksamaan. Mä rakastan Matiasta niin paljon ja mä olen niin monesti Matiakselle luvannut, että mä yritän ja mä hoidan sua loppuun asti! Enkä mä mitään muuta vaihtoehtoa ole koskaan nähnytkään ja mitään en tekisi toisin. Enkä mä tiedä sitäkään, että olisiko jotain pitänyt tehdä toisella tapaa tai paremmin, olisi varmaan pitänyt.

On tämä meidän elämä jollain tapaa myös aika huvittavaa. Toinen on kuolemansairas lapsi, toinen rikkinäinen isä. Sitten me yhdessä kipuillaan, kumpikin omalla tapaansa ja silti painetaan eteenpäin sen minkä ehditään. Kaksi Ahosta, jotka hakkaa päätä seinään eikä anna periksi. Varmaan vähempikin joskus riittäisi, mutta kun toinen on päättänyt taistella elämästään ja toinen antaa siihen taisteluun kaiken apunsa, niin näillä me mennään!

Ensin me hoidetaan 8-vuotis synttärit kunnialla maaliin ja sitten aloitetaan taas koulutie, kun mestarihan menee kakkosluokalle. Siitäkin olen niin onnellinen, että Matias voi käydä koulua, samaa koulua, jota terveetkin lapset. Vuosi on jo kouluakin takana ja siellähän poika on komiana murskannut sydämiä. Matias on ollut pitkään tosi hyvässä kunnossa ja se on helpottanut elämää ja arkea tosi paljon.

Aina välillä olen puhunut katkeruudesta. Sen verran katson tuonne ylöspäin, että jos siellä joku pilven päällä istuu, niin aika kuoppaisen polun meille annoit. Ja sen verran vielä sinne terveisiä, että kun on tämä kompurointi täällä kivisellä polulla joskus päättyy, niin olet mulle velkaa aika helvetisti! Ja kyllä, kaikella on varmasti tarkoituksensa ja ehkä sekin sitten joskus selviää, että mikä tämän matkan tarkoitus on ollut. Jokainen matka täällä päättyy kuolemaan, mutta kyllähän tää on aika epäreilua.

En taas yhtään ole katsonut mitä olen kirjoittanut, en edes kirjoitusvirheitä. Yksinkertaisen miehen tekstiä suoraan syvältä sydämestä. No, rehellisesti ja tunteella olen aina kirjoittanut ja niin teen jatkossakin.

Matias ja Mika toivottaa kaikille mitä parhainta kesää!