Tehdään rikkinäisestä ehjää

”Sano mihin sua sattuu
Mä en anna sen sattuu enää
Kerään palaset ja tehdää rikkinäisest ehjää
Sano mitä sult puuttuu
Mä en anna sen puuttuu enää
Kerään palaset ja tehdää rikkinäisest ehjää

-Uniikki, Tuuli – Ehjää-

Perjantai, päivä jolloin monesti kirjoitan blogiin. Lapset on ollut viikon meillä ja lähtevät tänään toisille vanhemmille. Päivä, johon mahtuu joka kerta onnen ja tyytyväisyyden hymyä sekä epätoivon ja toivottomuuden kyyneliä. Hymyä siitä, että viikko on mennyt hyvin ja kyyneliä siitä, kun ne sisällä olevat tunteet taas kerran purkautuu. Viikon olen ollut taas vahva ja yrittänyt tehdä Matiaksen kanssa asioita, joihin hän ei itse pysty ja joista jää meille molemmille kokemuksia ja muistoja. Päivä, jolloin se vahvuuden takaa paljastuu herkkä ja rikkinäinen minä.

Viikonloppuna oli tosi lämmin ja aurinkoinen keli ja käytiinkin pikku-ukkelin kanssa leikkipuistossa keinumassa.

Tällä viikolla meillä oli Malikelta vuokrattuna yhdistelmäpyörä. Kävin Matiaksen kanssa useamman kerran pyöräilemässä ja Matias kyllä tykkäsi. Oli niin tarkkaavainen kokoajan ja kun kotipihassa kysyin, että oliko kivaa, niin kasvoille tuli ihan pieni hymynkare.

Puistoilun ja pyöräilyn lisäksi käytiin pelaamassa jalkapalloa. Matias oli kyllä hieman ihmeissään, että mikäs homma tää on. Matias ei kannattele itseään yhtään, niin futishommat oli ihan mun käsivarsien varassa, mutta hyvin me saatiin pallo maaliin.

Paljon taas ehdittiin viikossa touhuta ja elää. Kun vaan tietäisi mitä Matias tästä kaikesta ajattelee. Isänä mä yritän tehdä kaikkia sellaisia asioita, joita Matias tekisi, jos hän olisi terve. Tuon pienen taistelijan arki ja elämä on suurelta osin pyörätuolissa istumista tai sängyssä makaamista, niin me ollaan yritetty pitää liikettä yllä.

Sitten tällä kaikella on se toinen puoli. Kaikki tämä tekeminen pitää mut jotenkin kasassa. Ja niin kuin olen monesti kirjoittanut, niin ehkä saan sitten aikanaan rauhan sielulleni, kun ollaan ainakin eletty täysillä. Mikään mitä me tehdään, ei paranna Matiaksen sairautta eikä estä sitä mitä tulee tapahtumaan. Eikä se tee mustakaan ehjää. Me ollaan kaksi rikkinäistä, joista ei koskaan saa ehjiä.

Mä olen niin helvetin huono antamaan missään periksi. Taas kerran tekisi mieli huutaa tuonne korkeuksiin, että kerro mitä mun pitää tehdä, niin mä varmasti teen sen. Musta tuntuu, että mulla on loputon tahto ja voima tehdä Matiaksen kanssa vaikka mitä, mutta se vaan ei korjaa mitään. Se tunne on vähän niin kuin yhdessä laulussa sanotaan.

”Jos susta tuntuu et vaik annat kaikkes
Ja hartioilta lähe vaan ei paineet
Mä oon ollu siel, mä tiedän milt se tuntuu
Ku elämältä tulee vaan runtuu”