Me Matiaksen vanhemmat

Viime aikoina olen saanut paljon ihania kommentteja blogin lukijoilta, Meidän Matias – facebooksivun ja instagramin kautta. Mä yritän aika-ajoin kirjoittaa blogiin, päivitellä Miedän Matias – facebooksivua ja postailla kuvia mun omaan instagramiin.

Aloin miettimään, että tuosta tulee sellainen kuva, niin kuin olisin Matiaksen ainut vanhempi. Matias on mulla ja Matiaksen äidillä Kirsillä vuoroviikoin. Molemmat saadaan aina viikko huilata ja levätä ja kerätä taas voimia Matiaksen hoitamiseen. Se on erittäin tärkeää jaksamisen kannalta.

Kirsi hoitaa kaikki Matiaksen ruoka- ja lääkeasiat sekä tarvikeasiat. Kirsi on meistä vanhemmista se, joka jaksaa istua Matiaksen vierellä sairaalassa, kun Matias on siellä. Voitte kuvitella, että kun Matiaksen nostaminen on mullekin raskasta, niin mitä se on Matiaksen äidille. Matias voi olla onnellinen, kun Kirsi on hänen äiti!

Meillä on yhteinen näkemys siitä miten Matiasta pitää hoitaa ja miten poikaa hoidetaan. Kaikki Matiaksen asiat keskustellaan yhdessä. Matiaksen voinnista keskustellaan ja mietitään mitä milloinkin pitäisi tehdä, koska tilanne on se, että pitää lähteä sairaalaan yms. Ja molemmat rakastamme Matiasta ehdoitta!

Moni on kirjoittanut mulle, että meidän tilanne on saanut miettimään omaa elämää ja sitä että ei pitäisi valittaa pienistä asioista. Mä olen ihan eri mieltä. Jokaisella meistä on ne oman elämän asiat ja jutut, joita murehtii, miettii ja joista joskus valittaakin. Me tai Matiaksen tilanne ei ole mikään mittapuu kenellekään. Jokaisella meistä on omassa elämässä ne omat mittasuhteet asioille. Onnellinen voi ja pitää olla pienistä asioista. Onnellisuus ei tarvi aina suuria tekoja tai suuria asioita. Onnellisuus voi koostua monista pienistä asioista ja niitä pieniä asioita pitää osata arvostaa. Jos jotain olen oppinut, niin sen, että elämää pitää kunnioittaa ja arvostaa! Elämää pitää rakastaa!

Paljon on myös kommentteja siitä, että kuinka olen superisä, kun hoidan Matiasta. En ole! Mun arki on vaan vähän erilaista kuin perheessä, jossa on terveitä lapsia. Kaikki tuo Matiakseen liittyvä on mun tavallista arkea ja teen kaiken sen mitä muutkin isät tekisi mun tilanteessa. Samoin tekee Matiaksen äiti. Eihän tämä helppoa ole, mutta se on meidän arkea ja sen arjen kanssa me eletään.

Jos tässä mulle halutaan levittää jotain sankarinviittaa, niin se pitää yhtälailla levitää Matiaksen äidillekin!

Isyydestä

Mun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa tänne vanhemmuudesta ja erityisesti isyydestä. Olen kirjoittanut aina avoimesti ja suoraan sydämestä ja niin aion tehdä nytkin. Isyys on todella iso sana ja todella iso tehtävä!

Olen neljän lapsen ylpeä ja onnellinen isä. Elämä on kuitenkin kohdallani mennyt niin, että kaikki neljä lasta ovat luonani vuoroviikoin. Kaksi vanhempaa lastani ovat ensimmäisestä avioliitostani ja kaksi nuorempaa lasta toisesta avioliitostani.

Meidän arki on todella sujuvaa, mukavaa ja iloista. Meidän arkea värittää nauru ja huumori. Meidän arjessa on myös tosi paljon rutiineja, Jopa niin paljon, että nauramme niille itsekin. Isommat lapset hoitaa luonnollisesti ilta- ja aamutoimet itsenäisesti. Pienten kanssa mulla onkin jokapäiväiset rutiinit aamu- ja iltatoimien suhteen. Me mennään melkein aina samaan aikaan nukkumaan ja herätään aamulla aina samaan aikaan. Illalla viimeiseksi ennen kuin silmät menee kiinni, me nauretaan, hymyillään ja sanotaan hyvät yöt. Aamulla herätään hymyillen ja nauraen.

Aamulla me herätään sen verran aikaisin, että ei tarvi nousta sängystä kiireellä vaan saa rauhassa heräillä. Kun 5-vuotias Amanda heräilee, niin annan sillä aikaa Matiakselle aamulääkkeet. Kysynkin aina Matiakselta aamuisin, että ”saisiko herralle olla aamulääkkeet sänkyyn tarjoiltuna” Aamuruuan Matias saa sitten päiväkodissa. Sitten pestään Amandan hampaat ja puetaan molemmille vaatteet päälle, jotka olen valinnut ja laittanut illalla valmiiksi. Amandan kanssa katsotaan aina illalla valmiiksi tietyn väriset vaatteet ja nimitetään seuraavaa päivää esimerkiksi pinkiksi päiväksi, vaatteiden värin mukaan. Aikaa jää yleensä sen verran, että Amanda ehtii katsomaan vielä hetken lastenohjelmia.

Päiväkotipäivän jälkeen syödään päivällinen ja sitten yleensä ulkoillaan tai touhutaan jotain sisällä. Iltapalaa syödään yleensä porukalla ja Matias saa samaan aikaan iltaruuan ja iltalääkkeet. Sitten onkin taas seuraavan päivän vaatteiden katsominen, hampaiden pesu ja nukkumaan meno. Amandaa kutittaa iskän parta, kun annan hyvän yön suukon ja ollaankin alettu nimittää näitä illan ja aamun partapusuiksi 🙂 Matiaksella tuntuu olevan selvä käsitys mitä illalla tapahtuu, kun nukahtaa melkein heti sänkyyn päästyään. Joskus Amanda ”lukee” vielä Matiakselle iltasadun.

Kun lapset on nukkumassa, niin sen jälkeen yleensä siivoan ja järjestelen hieman asuntoa ja tiskaan tiskit. En tykkää herätä aamulla, jos tiskialtaassa on pesemättömiä astioita 🙂 Joskus laitan vielä pyykinpesukoneen illalla päälle. Siitäkään en tykkää, jos pyykkikorin kansi ei mene kiinni 🙂 Asunto pitää olla siisti, oli mulla lapsiviikko tai ei 🙂

Isommat lapset ovat virallisesti kirjoilla mulla. Sovittiin lasten äidin kanssa, että voidaan vaihdella tätä tilanteiden mukaan. Pienemmät lapset ovat kirjoilla heidän äidillään.

Mitä minä ja moni muu eroisä sitten ollaan? Etävanhempia. Mikä ihmeen termi tuo edes on? Mä olen lapsilleni isä 24/7/365 vaikka lapset vuoroviikoin ovatkin luonani. Toinen vanhempi on vastaavasti ensisijainen vanhempi. Henkilökohtaisesti kyllä melkein jopa loukkaa nuo pelkät termit. Jos tarvitset esimerkiksi asumistukea, niin lapset lasketaan ensisijaisen vanhemman talouteen, ei etävanhemman vaikka lapset olisivat molempien luona yhtä paljon. Kerran neuvolassa minulle sanottiin, että ”Ai, äiti ei tullutkaan” Teki mieli vastata, että tämä käsittääkseni on lapsen neuvolakäynti. Tiedän, että hän ei tietenkään tarkoittanut asiaa noin, mutta väkisinkin mietin, että tuskin näin 2010-luvulla on mitenkään harvinaista, että isät hoitaa lapsiaan ja lapsiin liittyviä asioita. Olen myös monesti kuullut kuinka lapsen on kuulemma helpompi kiukutella ja näyttää tunteitaan äidille. Mä olen taas sitä mieltä, että moni isä osaa asettaa lapselle paremmin rajat ja säännöt ja osaa sekä uskaltaa vaatia niiden noudattamista. Ja vanhemman tehtävä osaksi on tuottaa lapselle pettymyksia, niin hullulta kun se näin sanottuna kuulostaakin.

Mä olen kolmen terveen lapsen ja yhden erityislapsen isä. Mä pärjään lasten kanssa täydellisesti ja meillä on kaikki asiat järjestyksessä. Mä suunnittelen viikkoa valmiiksi, ennakoin asioita, laitan asioita ja tavaroita valmiiksi, pidän asuntoa järjestyksessä, laitan ruuat valmiiksi, siivoan, tiskaan ja pesen pyykkiä joka päivä ja pidän kiinni rutiineista. Meillä on kaikille säännöt ja rajat, joista pidetään kiinni. Miksi? No siksi, että mun ja lasten elämä on paljon helpompaa, kun kaikki on järjestyksessä. Matiaksella on aikataulut ja rutiinit ruuan ja lääkkeiden suhteen ja meillä muilla on omat rutiinit.

Vanhemmuus on iso, tärkeä ja vastuullinen tehtävä, olit sitten äiti tai isä. Sekä isä että äiti on koko maailma lapselle. Etävanhemman ja ensisijaisen vanhemman termit voisi heittää romukoppaan ja puhua pelkästään vanhemmista. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mulla on täydelliset ja täydellisen toimivat välit lapsieni äitien kanssa. Aina on lähdetty siitä, että lasten etu tulee ensin ja aikuiset muuttaa sitten omia kuvioita sen mukaan.

Arvostan lapsieni äitejä suuresti ja he ovat parhaat äidit, jotka lapseni voivat saada!! 

Kirjoitin isyydestä sen takia, että monesti isät jäävät liian pienelle huomiolle siitä mitä he tekevät lapsiensa kanssa ja lapsiensa eteen. Tiedän myös ydinperheitä, joissa moni käytännön asia jäisi toteutumatta ilman isien panosta lasten hyväksi. Meitä erityislapsien isiä on myös paljon ja me annetaan kaikkemme meidän omille erityisille! Me isät ollaan vahvoja ja pystytään vaikka mihin. Erityislapsiperheissä me isät voidaan omalla toiminnalla auttaa myös äitien jaksamista.

Olkoon tämä kirjoitus kunnianosoitus kaikille isille, jotka huolehtivat lapsistaan ja rakastavat lapsiaan! Me ollaan tärkeä osa lasten elämää!