Viimeinen matka

Istun koneen ääressä ja tuijotan näyttöä. Mietin, että miten ikinä pystyisin kertomaan teille ne tunteet, joita mun sisällä on. Matias siunattiin haudan lepoon viime lauantaina. Se oli elämäni raskain päivä. Jos joskus koeteltiin niitä hartioita ja käsivarsia, joilla Matiasta kannoin, niin se oli hetki, kun tartuin poikani arkun kahvasta kiinni!

Nostat oman pienen poikasi pienen arkun ja lähdet kävelemään kohti kirkon alttaria samalla kuin urut soittaa Maan korvessa kulkevi lapsosen tie -virttä. Mä kirjaimellisesti tukehduin sisältä päin ja en meinannut kyyneleiden läpi nähdä eteeni. Mun sydäntä oli satutettu lopun iäksi, jotain kuoli mun sisällä, elämä löi todella lujaa vasten kasvoja. Vielä kerran kannoin Matiasta. Se oli viimeinen matka ja koko 8-vuoden aikana se oli raskain matka ikinä! Mutta se mitä mun sisältä kuoli, ei ollut rakkaus. Se ääretön rakkaus Matiasta kohtaan säilyy aina! Sitä ei edes kuolema voi meiltä viedä.

Se, että mä olen itkenyt miljoona kyyneltä Matiaksen kuolemalle, niin olen itkenyt myös omalle itselleni. Ehkä tämä kuva kertoo kaiken. Katsoin itseäni tästä kuvasta ja mietin, että tältä näyttää isä, jolta vietiin oma pieni poika. Tältä näyttää isä, jonka elämä on murtanut. Isä, joka nousi poikansa kanssa aina ylös, kun elämä oli laittanut polvilleen. Nyt joudun nousemaan yksin ja se nousu on ollut melkoista kompurointia.

Matiaksen siunaustilaisuus oli niin kaunis. Sinä maailman ihanin pappi, joka siunasit Matiaksen, niin haluan kiittää sinua koko sydämestäni, että teit Matiaksen siunaamisesta Matiaksen näköisen. Se oli sen äärettömän surun keskellä äärettömän kaunista! Nöyrä kiitos ja kumarrus sinulle!

Matiaksen sielulla on nyt rauha, Matias on saatettu haudan lepoon ja Matiaksella on nyt hyvä olla. Meillä on nyt paikka, jossa voidaan käydä hiljentymässä ja juttelemassa Matiakselle.

Matias, isi polvistuu sun edessä! Sä olit taistelija, sä olit äärettömän vahva ja sulla oli valtava halu elää. Yhdessä me rikottiin rajoja, me taisteltiin loppuun asti! Nyt se taistelu on vaimennut. Isillä alkoi nyt oma taistelu, että mä pääsen vielä polviltani ylös. Mutta isi lupaa sulle, että se vahvuus mikä meissä oli, asuu isissä edelleen. Yhdessä me näytettiin maailmalle, että me pärjätään ja kestetään mitä vaan. Isi kantoi ja sä pidit kiinni! Isin hartiat kantaa elämää jatkossakin.

Ja Matias, sitten kun aika on ja isi haudataan sun viereen, niin sitten me nähdään. Sitten me ei tarvita enää isin käsivarsia, ei tarvita erikoispolkupyörää, ei pyörätuolia, ei mitään! Sitten me ollaan vapaita ja voidaan tehdä mitä vaan.

Rakas poikani! Meidän matka jatkuu edelleen. Vaikka ne polut on maan päällä ja taivaassa, niin näytetään edelleen maailmalle mistä meidät on tehty. Ja edelleen, niin kuin siinä laulussa lauletaan, ”täytyy olla lujasta luusta, että selviytyy”, niin siitä luusta meidät on tehty.

Rakkaudella

-isi-

Matias, isi täällä!

Moikka Matias sinne taivaaseen!

Isi täällä kirjoittaa sulle sinne jonnekin kauas. Muistatko joskus, kun isi on sanonut sulle, että ottaisin sun kaikki kivut ja sairauden itselleni, jos vain voisin. Nyt ne on varmaan siirtynyt isiin, koska isiin sattuu todella paljon. Mä olen Matias vähän erilailla kipeä, kun mitä sä olit. Isin sydän on rikki ja palasina. Mua sattuu niin lujaa, että en osaa sitä sanoin kuvailla.

Sä et varmaan sitä muista, mutta otin sut aamulla syliin, sä ikään kuin huokaisit syvään ja lähdit pois. Mä yritin pitää susta kiinni, mutta sä olit päättänyt lähteä. Olenhan mä sulle monesti sanonut, että sä saat lähteä, kun susta siltä tuntuu. En vaan tiennyt, että se hetki oli nyt.

Isi rakastaa sua niin paljon kuin vaan isä voi poikaansa rakastaa. Mä Matias annoin kaikkeni mitä mussa oli, ihan kaikkeni! Enempään mä en pystynyt. Mä niin toivon, että sulla oli isin kanssa hyvä elämä. Isi itki sun puolesta miljoona kyyneltä, isiin sattui, kun sulla ei ollut hyvä olla. Muistatko Matias, kun hypittiin trampalla, käytiin uimassa ja pyöräilemässä, laskettiin pulkkamäkeä, leikittiin Leon Leikkimaassa, käytiin huvipuistossa, keinuttiin puistossa ja vaikka mitä. Muistatko meidän aamut, kun muut vielä nukkui. Muistatko, kun katsottiin toisiamme eikä puhuttu mitään, koska sanoja ei tarvittu. Muistatko, kun ollaan löhöilty sohvalla ja nukuttu yhdessä päikkäreitä. Muistatko ne kaikki kerrat, kun ollaan istuttu saunan lauteilla tai sen kun oltiin paljussa. Muistatko, kun asuttiin kerrostalossa ja rampattiin pyörätuolissa kerrostalon kolmen kerroksen portaita ylös ja alas. Muistatko, kun käytiin taloyhtiön kellarissa 100-asteisessa saunassa löylyissä.

Ja Matias, sä oot sieltä varmaan nähnyt kuinka huonosti isi nyt voi, mutta sun ei tarvi isistä kantaa huolta. Sä tiedät, että isi on vahva ja isi pärjää. Isi on vaan niin surullinen, kun en saa sua enää syliini enkä saa sua hoitaa. Isi on täällä jutellut äitin ja Katin kanssa susta. Välillä me on yhdessä itketty ja välillä ollaan naurettu, kun sä olit aika veijari ja höpönassu. Ai niin, mä annoin sun nojatuolin Amandalle, mutta mä luulen, että naiset ei osaa arvostaa hyvän nojatuolin merkitystä.

Kun sä olit täällä isin kanssa, niin isi kantoi sua jokapaikkaan ja yritti järjestää asiat niin, että meitä ei pysäytä mitään. Eikä meitä mikään pysäyttänytkään. Nyt sä olet paikassa, missä sä voit itse tehdä asioita. Sulla on nyt hyvä olla. Ja jonain päivänä isi tulee sun luokse. Sitten me pelataan taas futista ja vaikka mitä. Koita poika treenata, koska isi on aika kova luu ja huono häviämään!

Sun ei Matias tarvi murehtia mistään. Isi hoitaa täällä asiat niin, että Amandalla, Jonnella, Aadalla, äitillä, Katilla ja Katin lapsilla on hyvä olla. Ja kun mä oon sua koko sun elämäsi ajan kantanut, niin mä kannan sut täällä maan päällä vielä sen viimeisen matkan. Mä teen sen arvokkaasti ja kunnialla, mutta miljoonat kyyneleet silmissä. Mä laitan sulle kauluspaidan päälle ja tukan kuntoon, koska Ahosen miehet lähtee aina tyylillä!

Matias, poikani! Sä olit vahvin ihminen ikinä! Sä näytit kaikille mitä elämä on, kun siitä joutuu taistelemaan. Mä autoin sua siinä taistelussa, mutta sä teit itse sen suurimman työn! Me oltiin aikamoinen parivaljakko ja ollaan sitä aina ja ikuisesti! Iskä arvostaa sua ihan jumalattoman paljon! Ja Matias, vaikka tämä siltä tuntuu, niin tämä ei ole jäähyväiskirje. Me ollaan yhteydessä joka päivä, joka tunti, joka minuutti ja joka sekunti. Vähän vaan erilailla kuin ennen.

Tämänkin sä Matias tiedät, mutta isi rakastaa sua koko mun suuresta sydämestäni!!