Joulunajan haikeudesta

Joulu on jotenkin sellaista aikaa, että silloin tulee mietittyä kulunutta vuotta ja omaa elämää. Jouluna saa rauhoittua kaiken arjen kiireiden keskellä. Mun tapauksessa arjen ja elämän haasteiden keskellä.

Onko osannut olla tarpeeksi hyvä, rakastava ja huolehtiva isä lapsilleen ja tarpeeksi hyvä puoliso avovaimolle. Monesti tuntuu, että pitäisi pystyä tekemään enemmän. Pitäisi kaikesta huolimatta jaksaa ja ymmärtää kaikkia mun lapsia ja puolison lapsia varsinkin, kun he ovat niin eri ikäisiä. Väsyneenä tiuskii, ei aina ymmärrä lasten juttuja, ei tule annettua tarpeeksi huomiota, ei tule kyseltyä eikä keskusteltua tarpeeksi.

Eihän sitä tietysti omalle luonteelle ja persoonalle mitään voi, mutta pitäisi jaksaa ja yrittää tehdä asioita paremmin, olla parempi ihminen. Se henkinen taakka mikä mua joka ikinen päivä painaa ei saisi olla syy sille, että ei jaksa tai ei pysty. Monesti luen tuolta Meidän Matias facebook-sivulta kommentteja, jossa lukee, että olet mahtava isä ja muita kehuja mun isyydestä. Ei, olen ihan tavallinen isä ja teen sen kaiken mitä kaikki muutkin isät, en sen enempää. Mä en tarvi mitään kruunua tai palkintoa siitä, että mä hoidan mun sairasta lasta, mä en tarvi kommentteja siitä millainen isä olen enkä niitä kaipaa. Ja Matiaksella on äiti, joka tekee samat asiat kuin minä. Mulla on heikkouksia ja puutteita niin kuin kaikilla muillakin ja musta ei saa mitään superisää tekemälläkään.

Näin joulun alla sitä miettii Matiaksen kautta muita sairaita lapsia, heidän vanhempiaan, sairaita, heikkoja, köyhiä ja yksinäisiä ihmisiä. Joulu ei ole kaikille helppoa aikaa. Mietin myös paljon sitä, että millaista elämä voi olla. Sitä, kun ensimmäiset 30 vuotta käsikirjoitti omaa elämää ja asiat meni sen oman käsikirjoituksen mukaan ja sitten sitä elämää alkoi käsikirjoittaa joku muu ja asiat ei mennytkään enää niin kuin oli joskus suunnitellut. Se, kun sulle tuodaan komea, mutta kiukkuinen vastasyntyinen poika syliin. Ajattelin, että niin on perkele poika kiukkuinen kuin isänsä ja äitinsä, mutta pojalla olikin niin kiire elämään, että oli solisluu murtunut matkan varrella. Sen jälkeen murtuikin elämä, unelmat ja toiveet. Kuuntelin tässä maan korvessa kulkevi lapsosen tie -kappaletta ja siinä lauletaan näin.

”Ja syntikin mustia verkkoja vaan on laajalle laskenut korpehen maan. Niin pianhan niihinkin tarttua vois, jos käsi ei enkelin kädessä ois”

On niin vaikea käsittää ja ymmärtää miksi Matiakselle annettiin tällainen tie kuljettavaksi. Tai miksi meille vanhemmille annettiin oman lapsen sairauden taakka kannettavaksi. Uskon siihen, että meidät valittiin siksi, että me jaksetaan kantaa se taakka ja me ei koskaan käännetä selkää, hylätä eikä luovuteta vaikka miljoona kyyneltä itketäänkin. Me ollaan varmaan kaikki pidetty siitä enkelin kädestä kiinni.

Mutta sellaistahan elämä on. Välillä se laittaa polvilleen ja sieltä sitten noustaan ylös. Välillä vaan tuntuu, että mua on kyllä heitelty sinne maahan ihan pitkin pituuttaan, mutta jostain ne voimat aina löytyy nousta ylös. Ihan niin kuin Matiaksellakin on voima ponnistaa silloin, kun sen aika on.

Oman perheeni ja Matiaksen puolesta toivotankin kaikille hyvää, rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua! Sytytetään kynttilät niille, jotka on täältä jo pois lähteneet, muistetaan läheisiä, pidetään toisista huolta ja ennen kaikkea ollaan heikomman puolella! Ja mun nuorena lähteneille serkuilleni Juhalle ja Anulle…..

”On sielläkin joulu sielläkin on tähti sielläkin ihmeen tuntea saa on sielläkin joulu siellä hetken rauha mä tiedän nyt sielläkin joulu on”

Ja isin rakas poika Matias!

”Oi, laps’ ethän milloinkaan ottaa sä vois sä kättäsi enkelin kädestä pois”

Lapselleni sitten joskus aikanaan

Katkeruus, suru ja epätoivo. En olisi vuosia takaperin voinut kuvitella, että nämä ajatukset on mun elämässä näin voimakkaasti läsnä. Jollain tavalla olen katkera elämälle, surullinen Matiaksen sairaudesta ja epätoivoinen Matiaksen elämän kohtalosta.

Joulunaika ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Joulu on mulle jotenkin raskasta aikaa. Siiinä on niin paljon toivoa, mutta niin paljon myös epätoivoa. Joka joulu mietin Mielenrauhaa -kappaleen sanoja: Mä toivon vain, vain jouluntaikaa
Et sydän ois ees hetken aikaa huoleton ja joulu tois tuon hetken toivon”

Ja mitä tulee katkeruuteen. Enkelikello -kappaleessa lautetaan näin: ”lapselleni sitten joskus aikanaan, kun hän kanssain kuusta koristaa,  näyttää tahdon kuinka kellon tuon voi rakentaa, saan lapsuuttain mä elää uudestaan” Mulla ei tule sellaista aikaa, ei voida fyysisesti koristella edes sitä kuusta.  Kun puukolla lyötäisiin sydämeen, sellaisia tunteita näistä tulee. Mutta laulun sanoin jouluntähti syttyy niille, jotka sen vaan nähdä haluaa ja valaisee vain lapsen maailmaa.

Toisaalta turhaan näistä omista tunteistani teen numeroa, kun poika vieressä taistelee elämästään. Jos tuolla yläkerrassa joku on, niin vielä joskus saa mulle selittää miksi täällä kaikki ei saa elää! Mutta niiden, jotka saa, niin on vaan elettävä ja tehtävä siitä mahdollisimman hyvää elämää, tuli sitten vastaan mitä vaan. Vaikka katkeruutta tunnenkin, niin se ei määrittele mun elämää ja tulkoon elämässä mitä vaan, niin mä taistelen jokaista vaikeutta vastaan.

Odotan kuitenkin joulua. Silloin on hyvää aikaa rauhoittua ja levätä.

”Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen. Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen”

Konstan joululaulu