”Etävanhemmuudesta” ja isyydestä

”Ai, äiti ei tullutkaan”, ”Soitin sulle, kun en saanut äitiä kiinni”,

Istuin TAYS:ssa Matiaksen sängyn vieressä, kun lääkäri mietti Matiaksen vointia ja kohtaustilannetta. Lääkäri totesi hoitajalle: ”Äiti tulee kohta, niin saadaan äidin näkemys kohtaustilanteeseen” Hetken mietin, kun joskus olen toivonut, että olisin näkymätön, että nyt todennäköisesti olin. Ehkäpä hoitaja hetken päästä kertoi lääkärille, että isä istui Matiaksen vieressä, koska lääkäri kuitenkin ystävällisesti tuli kysymään, että onko isällä jotain kysyttävää. Kerroin, että ei ole, mutta näistä Matiaksen kohtauksista voin kertoa siinä missä äitikin. Mutta mistäs sitä isä voisi mistään mitään tietää.

Nämä ihan vaan jäävuoren huippuna. Mulla on neljä lasta, joita hoidan vuoroviikoin, mutta olen ”etävanhempi”, koska lapset eivät ole luonani kirjoilla. Melkein vielä etävanhemmuutta pahempaa on olla isä. On olemassa lasten vanhempia ja sitten on isä. Mä en voi käsittää, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa käytännössä kaikki lapsen asiat määräytyy osoitteen mukaan. Yhteishuoltajuus, vuoroviikoin lapset ja toinen on etävanhempi. Velvollisuuksia on kyllä, mutta ilman mitään oikeuksia.

Mun kohta 8-vuotias Amanda tytär aloittaa syksellä koulun. Amanda kävi eskarin kahteen kertaan, koska katsottiin, että kouluvalmiuksia ei vielä ollut. Amandan motoriset taidot ovat aika huonot ja eivät ole ikäisensä tasolla. Liikkuminen, tasapaino yms. on selkeästi ikätasoista heikompaa. Koulussa hän tarvitsee tukea oppimiseen. Amanda on oikeutettu taksikyyditykseen kotoa kouluun ja koulusta kotiin. No, Amanda asuu kahdessa kodissa, joten luonnollisesti taksikyyditys toimii äidin luota. Kyselin Ylöjärven kaupungilta, että milloin ja miten nuo taksikyyditysasiat hoidetaan. Selvisi, että mun ja avovaimoni osoitteesta taksikyytiä ei järjestetä, koska se järjestetään vain lapsen esisijaisesta osoitteesta. Onhan kahden kodin etäisyys peräti 4,8 km, joten onhan se tekemätön paikka, että taksi hakisi joka toinen viikko eri paikasta. Ikään kuin olisi maksusitoumus, jota ei voi käyttää. Kaupungille tiedoksi, että mä en ole tähänkään asti tarvinnut muiden apua ja jos byrokratia on tätä luokkaa, niin pitäkää taksinne! Inhimillisyys ja asioiden ymmärtäminen on vaikea laji!

Mitäs, jos mä jäisin työttömäksi? Mä hoidan edelleen vuoroviikoin neljää lasta, ostan vaatteita, ruokaa, maksan puhelinlaskut, annan viikkorahaa yms. Mutta, jos hakisin yhteiskunnalta tukea, niin hakisin sitä yksin, koska mullahan ei ole lapsia, kun ne ei ole mulla kirjoilla. On lapsilisiä, vammaistukea, asumistukea ja vaikka mitä, jotka mun ajatusmaailmassa kuuluisi lapsille, mutta enhän mä niihin voi vaikuttaa, koska olen vaan isä ja vaan etävanhempi. Mutta mua ei raha kiinnosta, kun sillä en saa Matiasta terveeksi enkä mitään muutakaan, mutta periaate ja oikeudenmukaisuus sitäkin enemmän. Mä en ole mikään superisä, en sinnepäinkään. Ihan tavallinen isä kaikkine heikkouksineen ja puutteineen. Mutta, jos mun vanhemmuus määräytyy sillä, että lapset ei ole kirjoilla mun luona, niin voi helvetti sentään.

Voisko sieltä Kelalta, kaupungilta ja vaikka ihan edeuskuntatalolta joku tulla katsomaan miten hoidan lapsia ja miten hoidan omaa erityislapstani ja tulla mulle kasvotusten kertomaan, että mihin asioihin minä tai mun lapseni ei ole oikeutettu. Jos sen jälkeen pystytte sen kasvotusten sanomaan, niin pidän suuni kiinni.

Mä puhun välillä näistä asioista yhden helvetin hyvän kaverin kanssa. Kerran sanoin itku kurkussa, että on toi Matias helvetinmoinen taistelija. Kaveri sanoi, että se olet Mika sinä, joka pitää Matiaksen hengissä ja hyvässä kunnossa! Kiitos Harri Kettula! Sä oot osannut pökätä mua olkapäähän silloin, kun on tarvinnut ja kuunnellut, kun mulla on ollut vaikeeta!! Ja ennenkaikkea ymmärtänyt ja tukenut! Arvostan ihan helvetisti vaikka en varmasti sitä ole sanonut!

Ja koska olen vaan isä, niin voin käyttää ronskia kieltä ja sanoa, että mua ei paskaakaan kiinnosta vaikka multa vietäisiin loputkin siitä, mihin nyt olen oikeutettu! Mä elän Matiaksen kanssa tämän lyhyen elämän niin, että kun aika tulee, niin meidän ei tarvi miettiä, että saitko rakastaa. Juha Tapion sanoin ”Kaikki aikanaan, kun turha riisutaan. Saitko rakastaa?”

Ja avovaimoni Kati! Sä olet tuonut Matiaksen elämään niin paljon rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Sulla ja Matiaksella on ihan oma erityinen yhteys. Sä näet Matiaksen, niin kuin Matias pitää nähdä. Se on harvinaista! Mun ja Matiaksen on hyvä olla sun kanssa! Sulla on Kati suurin, lämpimin ja välittävin sydän mitä tiedän!

Ja Matias! Me ei tarvita apuvälineitä, me ei tarvita rahaa, me ei tarvita muiden apua, koska meillä on toisemme! Mä hoidan sua loppuun asti ja teen kaiken sun eteen! Me eletään tämä elämä täysillä ja vaikka tässä kyyneliä välillä vuodatan, niin lupaan sulle, että mikään ei jää sulta kokematta.

””Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan”

-isä, joka on myös vanhempi-

Isyydestä

Mun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa tänne vanhemmuudesta ja erityisesti isyydestä. Olen kirjoittanut aina avoimesti ja suoraan sydämestä ja niin aion tehdä nytkin. Isyys on todella iso sana ja todella iso tehtävä!

Olen neljän lapsen ylpeä ja onnellinen isä. Elämä on kuitenkin kohdallani mennyt niin, että kaikki neljä lasta ovat luonani vuoroviikoin. Kaksi vanhempaa lastani ovat ensimmäisestä avioliitostani ja kaksi nuorempaa lasta toisesta avioliitostani.

Meidän arki on todella sujuvaa, mukavaa ja iloista. Meidän arkea värittää nauru ja huumori. Meidän arjessa on myös tosi paljon rutiineja, Jopa niin paljon, että nauramme niille itsekin. Isommat lapset hoitaa luonnollisesti ilta- ja aamutoimet itsenäisesti. Pienten kanssa mulla onkin jokapäiväiset rutiinit aamu- ja iltatoimien suhteen. Me mennään melkein aina samaan aikaan nukkumaan ja herätään aamulla aina samaan aikaan. Illalla viimeiseksi ennen kuin silmät menee kiinni, me nauretaan, hymyillään ja sanotaan hyvät yöt. Aamulla herätään hymyillen ja nauraen.

Aamulla me herätään sen verran aikaisin, että ei tarvi nousta sängystä kiireellä vaan saa rauhassa heräillä. Kun 5-vuotias Amanda heräilee, niin annan sillä aikaa Matiakselle aamulääkkeet. Kysynkin aina Matiakselta aamuisin, että ”saisiko herralle olla aamulääkkeet sänkyyn tarjoiltuna” Aamuruuan Matias saa sitten päiväkodissa. Sitten pestään Amandan hampaat ja puetaan molemmille vaatteet päälle, jotka olen valinnut ja laittanut illalla valmiiksi. Amandan kanssa katsotaan aina illalla valmiiksi tietyn väriset vaatteet ja nimitetään seuraavaa päivää esimerkiksi pinkiksi päiväksi, vaatteiden värin mukaan. Aikaa jää yleensä sen verran, että Amanda ehtii katsomaan vielä hetken lastenohjelmia.

Päiväkotipäivän jälkeen syödään päivällinen ja sitten yleensä ulkoillaan tai touhutaan jotain sisällä. Iltapalaa syödään yleensä porukalla ja Matias saa samaan aikaan iltaruuan ja iltalääkkeet. Sitten onkin taas seuraavan päivän vaatteiden katsominen, hampaiden pesu ja nukkumaan meno. Amandaa kutittaa iskän parta, kun annan hyvän yön suukon ja ollaankin alettu nimittää näitä illan ja aamun partapusuiksi 🙂 Matiaksella tuntuu olevan selvä käsitys mitä illalla tapahtuu, kun nukahtaa melkein heti sänkyyn päästyään. Joskus Amanda ”lukee” vielä Matiakselle iltasadun.

Kun lapset on nukkumassa, niin sen jälkeen yleensä siivoan ja järjestelen hieman asuntoa ja tiskaan tiskit. En tykkää herätä aamulla, jos tiskialtaassa on pesemättömiä astioita 🙂 Joskus laitan vielä pyykinpesukoneen illalla päälle. Siitäkään en tykkää, jos pyykkikorin kansi ei mene kiinni 🙂 Asunto pitää olla siisti, oli mulla lapsiviikko tai ei 🙂

Isommat lapset ovat virallisesti kirjoilla mulla. Sovittiin lasten äidin kanssa, että voidaan vaihdella tätä tilanteiden mukaan. Pienemmät lapset ovat kirjoilla heidän äidillään.

Mitä minä ja moni muu eroisä sitten ollaan? Etävanhempia. Mikä ihmeen termi tuo edes on? Mä olen lapsilleni isä 24/7/365 vaikka lapset vuoroviikoin ovatkin luonani. Toinen vanhempi on vastaavasti ensisijainen vanhempi. Henkilökohtaisesti kyllä melkein jopa loukkaa nuo pelkät termit. Jos tarvitset esimerkiksi asumistukea, niin lapset lasketaan ensisijaisen vanhemman talouteen, ei etävanhemman vaikka lapset olisivat molempien luona yhtä paljon. Kerran neuvolassa minulle sanottiin, että ”Ai, äiti ei tullutkaan” Teki mieli vastata, että tämä käsittääkseni on lapsen neuvolakäynti. Tiedän, että hän ei tietenkään tarkoittanut asiaa noin, mutta väkisinkin mietin, että tuskin näin 2010-luvulla on mitenkään harvinaista, että isät hoitaa lapsiaan ja lapsiin liittyviä asioita. Olen myös monesti kuullut kuinka lapsen on kuulemma helpompi kiukutella ja näyttää tunteitaan äidille. Mä olen taas sitä mieltä, että moni isä osaa asettaa lapselle paremmin rajat ja säännöt ja osaa sekä uskaltaa vaatia niiden noudattamista. Ja vanhemman tehtävä osaksi on tuottaa lapselle pettymyksia, niin hullulta kun se näin sanottuna kuulostaakin.

Mä olen kolmen terveen lapsen ja yhden erityislapsen isä. Mä pärjään lasten kanssa täydellisesti ja meillä on kaikki asiat järjestyksessä. Mä suunnittelen viikkoa valmiiksi, ennakoin asioita, laitan asioita ja tavaroita valmiiksi, pidän asuntoa järjestyksessä, laitan ruuat valmiiksi, siivoan, tiskaan ja pesen pyykkiä joka päivä ja pidän kiinni rutiineista. Meillä on kaikille säännöt ja rajat, joista pidetään kiinni. Miksi? No siksi, että mun ja lasten elämä on paljon helpompaa, kun kaikki on järjestyksessä. Matiaksella on aikataulut ja rutiinit ruuan ja lääkkeiden suhteen ja meillä muilla on omat rutiinit.

Vanhemmuus on iso, tärkeä ja vastuullinen tehtävä, olit sitten äiti tai isä. Sekä isä että äiti on koko maailma lapselle. Etävanhemman ja ensisijaisen vanhemman termit voisi heittää romukoppaan ja puhua pelkästään vanhemmista. Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mulla on täydelliset ja täydellisen toimivat välit lapsieni äitien kanssa. Aina on lähdetty siitä, että lasten etu tulee ensin ja aikuiset muuttaa sitten omia kuvioita sen mukaan.

Arvostan lapsieni äitejä suuresti ja he ovat parhaat äidit, jotka lapseni voivat saada!! 

Kirjoitin isyydestä sen takia, että monesti isät jäävät liian pienelle huomiolle siitä mitä he tekevät lapsiensa kanssa ja lapsiensa eteen. Tiedän myös ydinperheitä, joissa moni käytännön asia jäisi toteutumatta ilman isien panosta lasten hyväksi. Meitä erityislapsien isiä on myös paljon ja me annetaan kaikkemme meidän omille erityisille! Me isät ollaan vahvoja ja pystytään vaikka mihin. Erityislapsiperheissä me isät voidaan omalla toiminnalla auttaa myös äitien jaksamista.

Olkoon tämä kirjoitus kunnianosoitus kaikille isille, jotka huolehtivat lapsistaan ja rakastavat lapsiaan! Me ollaan tärkeä osa lasten elämää!