7-vuotta rakkautta ja kyyneliä

Matias, iskä toivottaa sulle mitä parhainta syntymäpäivää! Rakastan sua, niin paljon kuin vaan isä voi lastaan rakastaa! Tänään on sun syntymäpäivä ja vaikka mä olen äärettömän iloinen, niin mä itken ja mun sydän itkee. Juuri tänä päivänä mä olen heikko ja mut valtaa loputon epätoivo. Onkohan nämä viimeiset synttärit?

Ja kun sä katot mua, niin mun tekisi mieli pyytää anteeksi! Pyytää anteeksi sitä, että vaikka mä kaikkeni yritän, niin mä en pysty sua täällä pitämään. Mutta mä pidän susta aina kiinni ja kannan sut vaikka maailman ääriin. En mä osaa enää sanoin kertoa kuinka rakas olet mulle. Sä olet opettanut mulle niin paljon elämästä. Vaikka olen heikko, sä olet tehnyt musta vahvan. Sä olet tehnyt musta paremman isän. Sä olet tehnyt musta vahvan, että sä voit olla heikko.

Matias, me ollaan isä ja poika. Me ollaan sitä aina. Meiltä voidaan viedä elämässä ihan kaikki, mutta toisiamme meiltä ei voi kukaan viedä! En tiennyt seitsemän vuotta sitten millainen elämä meille annetaan. Sä ehkä tiesit, kun sulla on oli niin kiire tähän maailmaan.

Mä olen helvetin ylpeä meistä! Me ollaan näytetty maailmalle miten elää elämää. Yhdessä me ollaan vahvoja. Yhdessä me on saatu kaikki aikaan. Välillä mä itken ja sä oot mun lohtuna. Kun sulla ei jalat kanna, niin isillä kantaa. Siihen mihin toinen ei pysty, niin toinen on auttanut. Me ollaan molemmat sisältä rikki. Sinä erilailla kuin minä. Me ollaan kuitenkin pidetty toisiamme kasassa.

Me olisi voitu luovuttaa, mutta se ei kuulu meidän luonteeseen. Me ollaan kaksi Ahosta, jotka menee etelä-pohjalaisella luonteella vaikka läpi harmaan kiven! Ja vaikka mä olen sellainen kuin olen, niin mun rakkauden määrä sua kohtaan on loputon. Ja vaikka mä monesti itken sun puolesta, niin voit olla varma, että tässä elämässä ei ole mitään sellaista asiaa, joilta isi ei sua suojelisi ja voit olla varma, että mä olen aina sun puolella! Mä olen Matias aina sun vieressä!

Sä olet yksi mun neljästä lapsesta. Ja kun se päivä tulee, että sun on aika siirtyä toiseen paikkaan, niin mulla on senkin jälkeen neljä lasta, ikuisesti ja aina!

Sä olet tänään vielä äidin luona, mutta isi tulee hakemaan sut iltapäivällä, niin sitten juhlitaan ja sitten taas näytetään maailmalle mistä meidät on tehty!

Matias Henrik Ahonen, hyvää syntymäpäivää!

-iskä-

Kun ei riitä linnunratakaan

Eilen tehtiin taas jotain mihin Matias ei itse pysty. Kokeiltiin hyppiä yhdessä trampoliinilla. Matias ei puhu eikä juurikaan näytä tunteita, mutta eilen kun näin Matiaksen pienen hymyn hyppimisen jälkeen, niin ajattelin, että mä en enää muuta tarvi. Jotenkin se kaikki oma yrittäminen tuon pienen avuttoman pojan elämän eteen purkaantui suurina tunteina tuohon pieneen hymyyn. Ajatus siitä, että Matias sai puristettua pienen hymyn tuon vaikean sairauden takaa. Tuli sellainen tunne, että me ollaan nyt valmiita.

Mun elämä on taistelua herkän ja kovan ulkokuoren välillä. On päiviä, kun mennään vaikka läpi harmaan kiven ja sitten on aamuja kuten tänään, jolloin heräät niin helvetin heikkona ja tuntuu, että et ole tarpeeksi vahva. Sitten sitä miettii, että ollaanko Matiaksen tehty ja taisteltu tarpeeksi. Voinko armahtaa itseni sitten, kun se kaikki turha riisutaan. Voinko sitten sanoa itselleni, että teit kaikkesi ja antaa rauhan omalle sielulle. Vaikka voisin, niin en ole katkera elämälle. Elämä on antanut mulle paljon ja paljon se myös ottaa. Elämä on myös opettanut. Erityisesti siitä miten tärkeää elämä on ja kuinka hauras se on.

Mä tiedän, että harva ymmärtää millaista on elämä, kun tiedät, että huominen voi olla se päivä, kun sun poika ei enää aamulla herääkään. Siksi mulla on kiire elää. Siksi me Matiaksen kanssa yritetään saada kokemuksia ja muistoja, jotka kantaa meitä molempia. Kuusi vuotta me on eletty elämää, jossa ollaan kaaduttu niin monta kertaa elämän tuuliin, mutta aina me on sieltä noustu ylös. Ja juuri se tieto siitä, että sinä yhtenä päivänä me mennään polvilleen ja ainakaan toinen meistä ei enää nouse ylös.

Mutta niin kauan kuin se päivä antaa odottaa itseään, niin me eletään ja me eletään täysillä. Ihan niin kuin aina ennemminkin. Ja kyllä mä tiedän, että tämä kaikki riittää ja että mä riitän, mutta eipä näille tunteille ja ajatuksille mitään voi.

Hei Matias kerro mulle mikä on tää tunne, kun ei riitä linnunratakaan.

Särkyneiden sydänten tie

Mulla on ollut lapsivapaa viikko, niin on ollut taas aikaa miettiä kaikkea mahdollista elämän ja kuoleman väliltä. Matiaksen asioita kun miettii, niin ne ajatukset liittyy valitettavasti myös aika usein tuohon kuolemaan.

Arjen keskellä mietin Matiaksen päiviä ja elämänvaiheita. Kun terve lapsi on päiväkodissa, niin hän tutustuu muihin lapsiin, osa lapsista muuttaa, osa siirtyy toiseen päiväkotiin ja välillä tulee uusia lapsia.

Mites Matiaksella. Matiaksen pienestä päiväkotiryhmästä kaksi on lähtenyt ja he ovat nyt enkeleinä tuolla jossain. Vähän erilainen ja niin helvetin raadollinen elämä. Tavalla tai toisella Matiaksen elämässä on kokoajan kuolema läsnä. Ei sitä voi aina edes käsittää.

Tai kun Matias on Tays Pitkäniemen lasten kuntoutusyksikössä hoitojaksolla. Ei niitä Matiaksen kavereita siellä ole kovin helpolla elämällä siunattu. Heitä kaikkia kun katsoo, niin tulee niin jumalatton toivoton olo. Lohdullista on, että on meitä vanhempia ja hoitajia, jotka huolehtii heistä kaikista ihan sinne loppuun asti.

Jotkut on joskus sanonut, että ei näitä tekstejä pysty itkemättä lukemaan. Voin kertoa, että ei näitä tekstejä pysty itkemättä kirjoittamaan. Vaikka niin kivinen ja kuoppainen tie on annettu, niin laulun sanoin kyllä me kuitenkin yritetään kulkea sitä särkyneiden sydänten tien valoisampaa puolta.

Erityiskiitos sinne pohjoiseen Tanja T. kun muistutit mua näistä Suvi Teräsniskan biiseistä, joita en ollutkaan vähään aikaan kuunnellut

Iskä kyllä kantaa ❤

Lapselleni sitten joskus aikanaan

Katkeruus, suru ja epätoivo. En olisi vuosia takaperin voinut kuvitella, että nämä ajatukset on mun elämässä näin voimakkaasti läsnä. Jollain tavalla olen katkera elämälle, surullinen Matiaksen sairaudesta ja epätoivoinen Matiaksen elämän kohtalosta.

Joulunaika ja joulu lähestyy kovaa vauhtia. Joulu on mulle jotenkin raskasta aikaa. Siiinä on niin paljon toivoa, mutta niin paljon myös epätoivoa. Joka joulu mietin Mielenrauhaa -kappaleen sanoja: Mä toivon vain, vain jouluntaikaa
Et sydän ois ees hetken aikaa huoleton ja joulu tois tuon hetken toivon”

Ja mitä tulee katkeruuteen. Enkelikello -kappaleessa lautetaan näin: ”lapselleni sitten joskus aikanaan, kun hän kanssain kuusta koristaa,  näyttää tahdon kuinka kellon tuon voi rakentaa, saan lapsuuttain mä elää uudestaan” Mulla ei tule sellaista aikaa, ei voida fyysisesti koristella edes sitä kuusta.  Kun puukolla lyötäisiin sydämeen, sellaisia tunteita näistä tulee. Mutta laulun sanoin jouluntähti syttyy niille, jotka sen vaan nähdä haluaa ja valaisee vain lapsen maailmaa.

Toisaalta turhaan näistä omista tunteistani teen numeroa, kun poika vieressä taistelee elämästään. Jos tuolla yläkerrassa joku on, niin vielä joskus saa mulle selittää miksi täällä kaikki ei saa elää! Mutta niiden, jotka saa, niin on vaan elettävä ja tehtävä siitä mahdollisimman hyvää elämää, tuli sitten vastaan mitä vaan. Vaikka katkeruutta tunnenkin, niin se ei määrittele mun elämää ja tulkoon elämässä mitä vaan, niin mä taistelen jokaista vaikeutta vastaan.

Odotan kuitenkin joulua. Silloin on hyvää aikaa rauhoittua ja levätä.

”Sitä taas viettämään sinun kanssasi jään, sinun joulusi kauniiksi teen. Sinä huomata saat: surun laaksot ja maat voivat peittyä kirkkauteen”

Konstan joululaulu

 

 

Viisi vuotta pienen pojan elämää

Tiistaina 7.8.2018 Matias täytti viisi vuotta. Tuli taas paljon ajatuksia mieleen. Joskus on tuntunut, että Matias ei täytä kahta vuotta tai kolmea vuotta, kun on ollut välillä niin huonossa  kunnossa. Lapsena leigh’n syndroomaan sairastuneet menehtyvät yleensä ennen kouluikää ja en voi väittää etteikö tuokin ajatus jo hiipinyt synttäripäivänä mieleen.

Mutta Matias on todistanut niin monta kertaa mun pelot vääriksi, etten enää sitä kovin usein mieti ja eihän siitä mitään hyötyä olekaan. Eipä noita annettuja päiviä kukaan tiedä.

Tärkeintä on, että on saanut nauttia tuosta pienestä pojasta. Ollaan saatu paljon yhteisiä kokemuksia, jotka on molemmille merkityksellisiä. Parhaita hetkiä tänä kesänä on ollut Matiaksen kanssa uiminen. Kyllähän poika nautti, kun pääsi ensimmäistä kertaa elämässään järveen uimaan 🙂 Isoveli Jonnen vanhat uikkarit mahtui hyvin Matiakselle 🙂 Matias on todella nauttinut tämän kesän helteistä. Yleensä pojalla on on aika kylmät jalat ja kädet, mutta tänä kesänä ei ole ollut sitä ongelmaa 🙂

Kesällä on tapahtunut muitakin mukavia asioita. Saatiin eräältä yhdistykseltä lahjoituksena juoksurattaat. Matiaksellahan on normaalisti käytössä pyörätuoli, mutta se ei kulje ihan jokapaikassa ja sillä ei pääse kovin lujaa 🙂 Juoksurattaat tuli kyllä tarpeeseen!

Mietin tätä kulunutta viittä vuotta ja voi luoja, että siihen on mahtunut paljon tunteita. Naurua, iloa, kyyneleitä, pelkoa, ahdistusta ja vaikka mitä. Päällimmäisenä on kuitenkin ylpeys. Ylpeys siitä, että mulla on noin hieno poika, joka on todellinen taistelija.

Me mennään aina, siis aina positiivisella asenteella eteenpäin vaikka se ei aina helppoa olekaan. Mutta vaikka kuinka maalailee isolla pensselillä positiivisia ajatuksia, niin kyllähän totuus on se mitä Uniklubi laulaa.

”Ja huomenna, taas huomenna, olen surullinen”