Syysterveisiä Matiakselle

Mika Hujanen, tunnetaan myös nimellä Sukevan Sulttaani otti yhteyttä ja kertoi, että oli törmännyt mun blogiin ja someen. Mika kertoi, että on järjestänyt erilaisia hyväntekeväisyystempauksia ja haluaisi järjestää Matiakselle videotervehdyksen. Ja sellaisen Matias myös sai. Ollaan täällä kyyneleet silmissä katsottu videotervehdyksiä, joita Matias sai.

Pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Tämän videotervehdyksen tarkoitus oli tuoda hyvää mieltä ja piristystä arkeen. Sitä se todella toi. Matias, jos joku, on nämä terveiset ansainnut. Matias on koskettanut niin monta ihmistä, näyttänyt miten jotkut meistä joutuu taistelemaan elämästä ja varmasti antanut toivoa meille kaikille.

Tähän videotervehdykseen ei tarvittu rahaa. Tarvittiin hyvää tahtoa, halua ja myötätuntoa. Pieniä asioita, joiden merkitys on todella suuri. Me ollaan Matiaksen kanssa tuotu voimakkaasti julki sairaus, kehitysvammaisuus ja erityinen elämä. Me ollaan näytetty osa meidän elämästä. Elämästä, joka ei ole helppoa ja johon liittyy surua ja epätoivoa.

Kaiken kipeiden ja vaikeiden ajatusten ja elämänvaiheiden keskellä tällaiset hyvän mielen teot ovat kultaakin kalliimpia. Niistä saa voimaa ja se auttaa jaksamaan.

Kiitän koko sydämestäni seuraavia hyvän tahdon lähettiläitä <3

Mika Hujanen, Radio Suomipop / Aamulypsy, Jaajo Linnonmaa, Janni Hussi, Tuukka Ritokoski, Jenna Laukkanen, Konsta Hietanen, Emil Ruusuvuori, Kaisa Mäkäräinen, Toni Kohonen / Kouvolan Pallonlyöjät, Juha Vuorinen, Lukas Hradecky / Huuhkajat ja Gogi Mavromichalis / YLE Kioski

2 Replies to “Syysterveisiä Matiakselle”

  1. Kirjoitat kyllä blogeissasi taitavasti tunnetilat sanoiksi. Itselläni on paljon sisällä tunteita 22vuoden matkalta poikani Paavon kanssa. Paavo sai synnytyksessä vaikean liikunta ja kehitysvamman. Mutta me emme joudu miettimään matkamme loppumista. Vain sitä jaksamista. Ja tietenkin Paavon elämää eteenpäin. Mutta mekin haluamme mennä eteenpäin yhdessä omalla lievästi hullulla tavallamme. Nostan sulle hattua. Vaikka tiedän ettet sitä kaipaa. Ei ole vaihtoehtoa. Tämä elämä eletään näin. Ja halutaankin elää näin. Hyvää syksyä teille koko perheelle!
    T. Minna Salonen

    1. Kiitos paljon! Jokaisella meillä on omat haasteet elämässä ja niiden kanssa vaan pitää elää. Itse onneksi voi vaikuttaa siihen, että miten sitä elämää elää. Oikein hyvää syksyä myös teille!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.