Voinnin ja tunteiden vuoristoradassa

Matias oli viikon Tayssissa keuhkokuumeen takia. Matiaksen pääsiäinen meni siis sairaalassa. Olin lasten kanssa pitkäperjantaista sunnuntaihin mun vanhempien luona Alavudella. Matiaksen äiti kävi noina päivinä pitämässä Matiakselle seuraa sairaalassa.

Toisena pääsiäispäivänä maanantaina lähdin aamusta katsomaan Matiasta sairaalaan.  Lääkäri sattui sopivasti paikalle ja sanoi, että Matias saisi lähteä kotiin, koska vointi oli jo sen verran parempi. Poika näyttikin pirteältä ja parempivointiselta. Mehän laitettiin kamat kasaan ja suunnattiin kotia kohden.

Tiistaina meidän rytmiryhmä lähti taas kouluun, päiväkotiin ja töihin. Matias vaikutti ihan hyväkuntoiselta ja alkoi taas normaaliin tapaansa nukkua uudestaan aamulääkkeiden jälkeen.

Tiistai oli kuitenkin huono päivä. Matias oli ollut päiväkodissa todella limainen, saanut kohtauksia ja lämpöäkin oli ollut jonkun verran. Taas iski melkoinen epätoivo, että pitääkö lähteä takaisin Tayssiin. Sairaanhoitajakin sanoi, että kannattaa olla yhteydessä 1-3 päivän kuluessa, jos vointi huononee. Tiistai menikin sitten isojen epilepsiakohtausten kanssa, mutta yö menikin sitten tosi hyvin.

Mulla on asunnossa yhden makuuhuoneen remontti ja meillä on hieman poikkeukselliset nukkumisjärjestelyt. Matias on nukkunut mun vieressä ja se on ollut kyllä ihanaa. Ei ole mitään parempaa, kun katsoa pikku-ukkelin tuhinaa siinä vieressä. Keskiviikko, seuraava yö ja torstai meni taas hyvin, joten näyttää siltä, että Matias taas kerran selätti keuhkokuumeen.

Matiaksen sairaala-aika ja sen jälkeinen viikko oli taas aika tunnerikas. Pelkoa pojan voinnin heikkenemisestä, iloa voinnin paranemisesta ja kotiutumisesta ja taas pelkoa voinnin notkahtamisesta. Silloin tiistaina tuli todella voimaton fiilis ja taas iski tieto siitä, että en mä omalla tekemisellä pysty auttamaan Matiasta mitenkään. Taas kerran tuli mieleen Keinu-biisin sanat: ”Joka keinussa Jumalten keinuu, väliä taivaan ja helvetin heiluu” Huonona hetkenä tulee mieleen, että tämä kaikki on turhaa, että ei musta ole mitään apua enkä pysty mitenkään auttamaan Matiasta. Tuolloin tulee kyllä aikamoisia epätoivon tunteita.

Joskus olen miettinyt Matiaksen rajallista aikaa täällä ja miettinyt, että pitäisikö olla pojan kanssa kotona. Mutta toisaalta, niin kuin olen ennemminkin kirjoittanut, arki on kuitenkin se, mikä pitää meidät tässä hetkessä kiinni. Siihen kuuluu se, että lähdetään kouluun, päiväkotiin ja töihin. Aamulla on niin ihana jutella Matiakselle, laittaa aamulääkkeet ja pukea vaatteet päälle. Pikku-ukkelilla on kanssa sellaiset rytmit, että välillä oikein naurattaa. Aamun unet alkaa vähän ennen päiväkotiin lähtöä.

Ihanan tavallista arkea erityisen Matiaksen kanssa!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.