Yksinäisyydestä

10-kuukautta sitten nostin täydellisen poikani käsivarsilleni, katsoin kun hän huokaisi ja nukahti ikuiseen uneen. Sinä aamuna Matias pääsi sairaudesta ja kivuista ja mun hartioilta tipahti huolet ja murheet. Sinä aamuna mun sydän sai osuman, mistä se koskaan toivu.

10-kuukautta olen ajatellut elämää. On päiviä, jolloin elän tuon raskaan aamun uudestaan. Noina päivinä menetän Matiaksen ikään kuin uudestaan. Katson käsivarttani, jossa on tatuoituna risti, Matiaksen nimi ja Matiaksen syntymä- ja kuolinpäivä. Lohduton näky!

Olen neljän lapsen isä, mulla on vakituinen työpaikka, ihana asunto ja koira. Vaikka yksi mun lapsista on taivaassa, niin mulla on kaikki hyvin. Mutta vaikka elämä kantaa, niin sydän voi olla yksinäinen. Matiaksen kanssa mun elämällä oli tarkoitus. Mä sain olla Matiaksen kädet ja jalat, silmät ja korvat. Mulla oli ne hartiat, jotka kannatteli toisen elämää. Sen erityisen elämän loppuminen jätti jälkeensä valtavan tyhjyyden ja yksinäisyyden.

Mulla on paikka Matiaksen vieressä. Joskus katson hautakiveä ja sanon Matiakselle, että sitten joskus tulee se päivä, kun mut tuodaan sun viereen, laitetaan mun nimi sun nimen alle ja sitten mä lennän sun luokse. Ja sitten, kun isi tulee sinne, niin saadaan taas näyttää mistä isä ja poika Ahonen on tehty.

Vaikka elämässä olisi moni palanen kohdallaan, niin sydän voi olla yksinäinen. Kun se kerran haavoittuu kunnolla, niin se on aina rikki. Ehkä elämässä kuitenkin on paikkansa myös rikkinäisille sydämille. Ehkä elämässä on asioita, jotka osaa käsitellä rikkinäisiä sydämiä. Ehkä mä oon ihan hyvä näin.

Mun ja Matiaksen voima oli ääretön rakkaus. Se rakkaus kantoi meitä pitkälle. Me ei koskaan käännetty toisillemme selkää eikä varsinkaan elämälle. Ehkä munkin pitää antaa elämälle mahdollisuus. Ehkä mun pitää hyväksyä oma elämä myös sillä rikkinäisellä sydämellä. Vaikka elämä ei sydäntä koskaan korjaa, niin ehkä se osaa käsitellä sitä hellävaroen ja korjaten sitä pieni pala kerrallaan.

Ja Matias! Kiitos taas, kun haudalla käydessä annoit mun nähdä sun kasvot, jotka katsoi mua hymyillen sanoi, että ”Isi, kaikki on hyvin! Muista elää” Matias, taas kerran polvistun ja kumarran sulle, pieni suuri poikani!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: