Elä lujasti rakastaen!

Puoli vuotta Matiaksen kuolemasta ja nyt alkaa todenteolla ymmärtämään minkä tyhjyyden se on jättänyt mun elämään. Viime aikoina olen miettinyt paljon mennyttä elämää Matiaksen kanssa. Onneksi me elettiin ja rakastettiin niin täysillä, että nyt ei tarvitse miettiä etteikö olisi kaikkea tehty.

Mutta se tyhjyyden tunne! Sitä voisi kuvailla niin, että haluaisin kovasti olla kokonainen, mutta en vaan siihen pysty. Matias oli puolet musta ja en vaan saa sitä menetettyä puoliskoa enää täytettyä. Matias teki musta tärkeän. Mä sain olla pojan jalat ja kädet, kun Matias ei itse liikkunut. Mä sain toteuttaa jalkapallon pelaamiset, polkupyöräilyt, uimiset, trampoliinilla hyppimiset, pulkalla laskemiset, kaiken, ihan kaiken. Mulla oli valtava energia, halu ja voima tehdä kaikki Matiaksen puolesta. Ja sen kaiken tein rakkaudesta, valtavan suuresta rakkaudesta omaa poikaa kohtaan.

Ja se ikävä ja kaipuu! Se kalvaa niin syvältä sydämestä, että joskus tekisi mieli yrittää juosta niitä karkuun. Eikä mun tietenkään tarvikaan yrittää täyttää sitä menetettyä puoliskoa enkä siihen ikinä pystykään. Se on vaan nyt iskenyt vasten kasvoja, kun tajuaa, että sä et ikinä enää ole sama mies, isä ja ihminen.

Kävin tänään Matiaksen haudalla ja kun olin lähdössä pois, niin näin mielessäni Matiaksen itkevät kasvot. Matias ei siis muutamaa elämän ensimmäistä kuukautta lukuunottamatta itkenyt. Ne kasvot itki ikävää mua kohtaan. Mä sanoin Matiakselle, että älä rakas poika itke, kaikki on hyvin. Sanoin, että älä ikinä murehdi iskää. Vaikka iskästä on enää puolet jäljellä, niin siinä puoliskossa on edelleen se ääretön rakkaus, taistelutahto ja voima mitä oli aikaisemminkin. Isi pärjää, isi pärjää aina!

Ehkä se mitä haluan sanoa sulle, joka luet tätä tekstiä, on se, että rakasta, rakasta niin lujaa kuin pystyt. Rakasta elämää, rakasta lähimmäisiä. Jos pitää pyytää anteeksi, niin pyydä anteeksi. Jos haluat sanoa, että rakastan sinua, niin sano se. Elä tänään, älä huomenna ja älä pelkää menettää. Vaikka sydämen avaaminen avaa sen myös haavoittumiselle, niin avaa se silti. Jos tarvii taistella, niin taistele. Taistele loppuun saakka. Vaikka sulla ei olisi kuolemansairasta lasta, niin älä koskaan äläkä missään tilanteessa vähättele omia huolia ja murheita.

Ja tämä kaikki siksi, että voit joskus katsoa peiliin ja sanoa, että elin, rakastin ja yritin! Niin kuin minä ja Matiaskin.

Ja Matias! Iskä kyllä vielä näyttää maailmalle sen rakkauden, voiman ja elämänhalun mikä mussa on vaikka täällä ilman sua kuljenkin! Senhän mä oon sulle luvannut ja tiedän, että haluat nähdä taas sen saman iskän kuin ennenkin!

Olen niin helvetin ylpeä, että sain ja saan olla sun isä!!