Asioilla on tapana järjestyä

Edellinen kirjoitukseni oli jokseenkin katkeraa tekstiä. Pohjan näille kirjoituksille ja ajatuksille luo monesti se, että kaikissa Matiaksen palavereissa, joissa ole istunut, kysytään aina, että miten te vanhemmat jaksatte. Joskus toivoisi, että joku sanoisi, että mitä te tarvitsette, että teidän arki olisi helpompaa, me autetaan.

Viimeksi kirjoitin siitä kuin lasteni koulukyyditykset toimivat vain toisesta kodista. Onneksi, niin kuin elämässä yleensä, asioilla on tapana järjestyä. Niin on myös tämän asian kanssa. Ylöjärven kaupunki mahdollisti kyydit myös mun luota ja asia hoitui kuntoon erittäin hienosti ja nopealla aikataululla. Tästä isot kiitokset kaikille asianosaisille, jotka tässä asiassa ovat olleet mukana. Toivottavasti kiitokset menee perille.

Ylöjärvi on ollut hyvä paikka asua ja elää tällaiselle etelä-pohjalaiselle ja hetken tässä jo alkoi usko horjua, mutta onneksi kotikaupunki ei pettänyt 🙂

Ymmärrän sen, että meidän arkeen ja asemaan on kenenkään vaikea asettautua. Se mitä Matiaksen tiedoissa papereissa ja tietokoneen näytöllä lukee on vain sairaus. Se ei kerro sitä, mitä se vaatii Matiaksen elämässä olevilta aikuisilta ja lapsilta. Se on henkisesti ja fyysisesti raskasta, se on niin sanotusti verta, hikeä ja kyyneliä. Ja usein kyyneliä. Siksi monesti pienetkin asiat arjessa saattavat tuoda ison helpotuksen. Ne pienetkin asiat varmistaa sen, että me vanhemmat jaksetaan paremmin.

Ja vaikka oikeudet on oikeuksia, niin myös byrokratia on byrokratiaa. Ja mussa on miestä sanoa kiitos silloin, kun sen paikka on!

Vuoroviikoin katoavat oikeudet

Kesäloman jälkeen tapahtui taas asioita, joita en olisi ikinä uskonut Matiaksen kanssa kokevani. Matias täytti 7.8.2020 seitsemän vuotta ja vähän sen jälkeen pikku-ukkeli aloitti koulun Ylöjärven yhtenäiskoululla. Matiaksen kohdalla koulu ei tietenkään ole sellaista mitä se on terveillä lapsilla, mutta on äärimmäisen tärkeää, että poika saa olla muiden joukossa ja aloittaa koulupolkunsa, ihan niin kuin kaikki muutkin. On myös tärkeää, että terveetkin lapset näkevät, että kaikki eivät ole samanlaisia, mutta me kaikki ollaan kuitenkin samanarvoisia. Olen onnellinen, että tämä kaikki mahdollistettiin Matiakselle.

Mun neljästä lapsesta kaikki on nyt koulussa. Vanhin lapsi käy toista vuotta kaksoistutkintoa, toiseksi vanhin aloitti juuri ammattikoulun ja kaksi pienimpää on nyt samassa koulussa. Matiaksen ohella mun nuorin tytär on myös pienluokalla.

Sekä terveillä että vammaisilla lapsilla on erilaisia oikeuksia. Matiaksella ja Matiaksen isosiskolla on esimerkiksi oikeus koulukyyteihin. Niin kuin olen ennemmin kirjoittanutkin, niin isyys ja vanhemmuus on eri asioita. Ylöjärven Kaupunki järjestää mun lapsille kuuluvat taksikyydit, mutta nämä lasten oikeudet katoavat siinä kohtaa, kun he tulevat isän luo. Vuoroviikoin ei taksikyydit onnistu, ei sitten millään. Se ajatusmaailma varmaan kääntyy niin, että niistä lasten oikeuksista tulisikin isän oikeuksia vaikka minä en tarvitse taksikyytejä vaan mun lapset. Tässä Ylöjärven kaupungille mahdottomassa yhtälössä kaksi kotia ja koulu sijaitsevat viiden kilometrin sisällä, siis viiden kilometrin!!

Ei oikein tiedä, että pitäisikö itkeä vai nauraa?! Mä olen isänä mahdollistanut Matiakselle vaikka mitä. Me ollaan tehty asioita ja eletty täysillä. Me ei olla annettu sairauden määritellä meitä vaan me ollaan määritelty itse meidän oma elämä. Me ei olla Matiaksen äidin kanssa käytetty yhteiskunnan tai kaupungin rahoja laitoshoitoon vaan ollaan haluttu kokoajan hoitaa poikaa kotona, ihan loppuun saakka. Matiaksella on kuukaudessa käytettävissä kahdeksan vuorokautta kuntoutusjaksoihin, joista kolme vuorokautta on omaishoidon vapaita ja viisi vuorokautta tilapäishuoltoa. Me ollaan käytetty näistä pääosin neljä vuorokautta kuukaudessa. Koko muun ajan Matias on kotona.

Minä isänä pystyn järjestämään vakavasti sairaalle ja vammaiselle pojalleni vaikka kuun taivaalta, mutta kaupunki ei saa, pysty tai halua järjestää taksikyytiä. Milloin vedotaan KHO:n päätöksiin tai kaikenlaisiin muihin seikkoihin, mutta ei millään ymmärretä, että edelleen puhutaan lasten oikeuksista, EI isän oikeuksista. Onneksi kaupunki kuitenkin muisti blogia kunniakirjalla, esteettömyyden edistämisestä.

Mitenköhän mä saisin edistettyä esteettömiä ajatuksia ja mielipiteitä henkilön päässä, joka näitä viisaita päätöksiä kaikessa viisaudessaan tekee? Me ollaan ainakin Matiaksen kanssa näytetty kaikille, että sairaus, kehitysvammaisuus ja erilaisuus ei estä elämästä eikä estä tekemästä asioita niin kuin kaikki muutkin. Ja minä, lasteni isänä kyllä kuskaan lapseni kouluun. Se ei ole meille ongelma eikä siitä koskaan sellaista tulekaan. Ongelma on tässä tapauksessa ihan muussa päässä.

Ja kaiken heikkouteni keskellä olen kuitenkin vahva, niin vahva, että mä en tarvitse mitään siihen, että mä kuljen poikani vieressä loppuunasti! Tuli vastaan vaikka mitä, niin meitä ei pysäytä mikään! Ja Matias tietää, että mä olen aina vierellä ja mä tiedän, että Matias luottaa muhun. Ja meidän kahden, isän ja pojan välinen rakkaus on loputon. Mitään muuta me ei elämältä tarvita.

Ylpeä neljän lapsen isä!

7-vuotta rakkautta ja kyyneliä

Matias, iskä toivottaa sulle mitä parhainta syntymäpäivää! Rakastan sua, niin paljon kuin vaan isä voi lastaan rakastaa! Tänään on sun syntymäpäivä ja vaikka mä olen äärettömän iloinen, niin mä itken ja mun sydän itkee. Juuri tänä päivänä mä olen heikko ja mut valtaa loputon epätoivo. Onkohan nämä viimeiset synttärit?

Ja kun sä katot mua, niin mun tekisi mieli pyytää anteeksi! Pyytää anteeksi sitä, että vaikka mä kaikkeni yritän, niin mä en pysty sua täällä pitämään. Mutta mä pidän susta aina kiinni ja kannan sut vaikka maailman ääriin. En mä osaa enää sanoin kertoa kuinka rakas olet mulle. Sä olet opettanut mulle niin paljon elämästä. Vaikka olen heikko, sä olet tehnyt musta vahvan. Sä olet tehnyt musta paremman isän. Sä olet tehnyt musta vahvan, että sä voit olla heikko.

Matias, me ollaan isä ja poika. Me ollaan sitä aina. Meiltä voidaan viedä elämässä ihan kaikki, mutta toisiamme meiltä ei voi kukaan viedä! En tiennyt seitsemän vuotta sitten millainen elämä meille annetaan. Sä ehkä tiesit, kun sulla on oli niin kiire tähän maailmaan.

Mä olen helvetin ylpeä meistä! Me ollaan näytetty maailmalle miten elää elämää. Yhdessä me ollaan vahvoja. Yhdessä me on saatu kaikki aikaan. Välillä mä itken ja sä oot mun lohtuna. Kun sulla ei jalat kanna, niin isillä kantaa. Siihen mihin toinen ei pysty, niin toinen on auttanut. Me ollaan molemmat sisältä rikki. Sinä erilailla kuin minä. Me ollaan kuitenkin pidetty toisiamme kasassa.

Me olisi voitu luovuttaa, mutta se ei kuulu meidän luonteeseen. Me ollaan kaksi Ahosta, jotka menee etelä-pohjalaisella luonteella vaikka läpi harmaan kiven! Ja vaikka mä olen sellainen kuin olen, niin mun rakkauden määrä sua kohtaan on loputon. Ja vaikka mä monesti itken sun puolesta, niin voit olla varma, että tässä elämässä ei ole mitään sellaista asiaa, joilta isi ei sua suojelisi ja voit olla varma, että mä olen aina sun puolella! Mä olen Matias aina sun vieressä!

Sä olet yksi mun neljästä lapsesta. Ja kun se päivä tulee, että sun on aika siirtyä toiseen paikkaan, niin mulla on senkin jälkeen neljä lasta, ikuisesti ja aina!

Sä olet tänään vielä äidin luona, mutta isi tulee hakemaan sut iltapäivällä, niin sitten juhlitaan ja sitten taas näytetään maailmalle mistä meidät on tehty!

Matias Henrik Ahonen, hyvää syntymäpäivää!

-iskä-