”Etävanhemmuudesta” ja isyydestä

”Ai, äiti ei tullutkaan”, ”Soitin sulle, kun en saanut äitiä kiinni”,

Istuin TAYS:ssa Matiaksen sängyn vieressä, kun lääkäri mietti Matiaksen vointia ja kohtaustilannetta. Lääkäri totesi hoitajalle: ”Äiti tulee kohta, niin saadaan äidin näkemys kohtaustilanteeseen” Hetken mietin, kun joskus olen toivonut, että olisin näkymätön, että nyt todennäköisesti olin. Ehkäpä hoitaja hetken päästä kertoi lääkärille, että isä istui Matiaksen vieressä, koska lääkäri kuitenkin ystävällisesti tuli kysymään, että onko isällä jotain kysyttävää. Kerroin, että ei ole, mutta näistä Matiaksen kohtauksista voin kertoa siinä missä äitikin. Mutta mistäs sitä isä voisi mistään mitään tietää.

Nämä ihan vaan jäävuoren huippuna. Mulla on neljä lasta, joita hoidan vuoroviikoin, mutta olen ”etävanhempi”, koska lapset eivät ole luonani kirjoilla. Melkein vielä etävanhemmuutta pahempaa on olla isä. On olemassa lasten vanhempia ja sitten on isä. Mä en voi käsittää, että Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa käytännössä kaikki lapsen asiat määräytyy osoitteen mukaan. Yhteishuoltajuus, vuoroviikoin lapset ja toinen on etävanhempi. Velvollisuuksia on kyllä, mutta ilman mitään oikeuksia.

Mun kohta 8-vuotias Amanda tytär aloittaa syksellä koulun. Amanda kävi eskarin kahteen kertaan, koska katsottiin, että kouluvalmiuksia ei vielä ollut. Amandan motoriset taidot ovat aika huonot ja eivät ole ikäisensä tasolla. Liikkuminen, tasapaino yms. on selkeästi ikätasoista heikompaa. Koulussa hän tarvitsee tukea oppimiseen. Amanda on oikeutettu taksikyyditykseen kotoa kouluun ja koulusta kotiin. No, Amanda asuu kahdessa kodissa, joten luonnollisesti taksikyyditys toimii äidin luota. Kyselin Ylöjärven kaupungilta, että milloin ja miten nuo taksikyyditysasiat hoidetaan. Selvisi, että mun ja avovaimoni osoitteesta taksikyytiä ei järjestetä, koska se järjestetään vain lapsen esisijaisesta osoitteesta. Onhan kahden kodin etäisyys peräti 4,8 km, joten onhan se tekemätön paikka, että taksi hakisi joka toinen viikko eri paikasta. Ikään kuin olisi maksusitoumus, jota ei voi käyttää. Kaupungille tiedoksi, että mä en ole tähänkään asti tarvinnut muiden apua ja jos byrokratia on tätä luokkaa, niin pitäkää taksinne! Inhimillisyys ja asioiden ymmärtäminen on vaikea laji!

Mitäs, jos mä jäisin työttömäksi? Mä hoidan edelleen vuoroviikoin neljää lasta, ostan vaatteita, ruokaa, maksan puhelinlaskut, annan viikkorahaa yms. Mutta, jos hakisin yhteiskunnalta tukea, niin hakisin sitä yksin, koska mullahan ei ole lapsia, kun ne ei ole mulla kirjoilla. On lapsilisiä, vammaistukea, asumistukea ja vaikka mitä, jotka mun ajatusmaailmassa kuuluisi lapsille, mutta enhän mä niihin voi vaikuttaa, koska olen vaan isä ja vaan etävanhempi. Mutta mua ei raha kiinnosta, kun sillä en saa Matiasta terveeksi enkä mitään muutakaan, mutta periaate ja oikeudenmukaisuus sitäkin enemmän. Mä en ole mikään superisä, en sinnepäinkään. Ihan tavallinen isä kaikkine heikkouksineen ja puutteineen. Mutta, jos mun vanhemmuus määräytyy sillä, että lapset ei ole kirjoilla mun luona, niin voi helvetti sentään.

Voisko sieltä Kelalta, kaupungilta ja vaikka ihan edeuskuntatalolta joku tulla katsomaan miten hoidan lapsia ja miten hoidan omaa erityislapstani ja tulla mulle kasvotusten kertomaan, että mihin asioihin minä tai mun lapseni ei ole oikeutettu. Jos sen jälkeen pystytte sen kasvotusten sanomaan, niin pidän suuni kiinni.

Mä puhun välillä näistä asioista yhden helvetin hyvän kaverin kanssa. Kerran sanoin itku kurkussa, että on toi Matias helvetinmoinen taistelija. Kaveri sanoi, että se olet Mika sinä, joka pitää Matiaksen hengissä ja hyvässä kunnossa! Kiitos Harri Kettula! Sä oot osannut pökätä mua olkapäähän silloin, kun on tarvinnut ja kuunnellut, kun mulla on ollut vaikeeta!! Ja ennenkaikkea ymmärtänyt ja tukenut! Arvostan ihan helvetisti vaikka en varmasti sitä ole sanonut!

Ja koska olen vaan isä, niin voin käyttää ronskia kieltä ja sanoa, että mua ei paskaakaan kiinnosta vaikka multa vietäisiin loputkin siitä, mihin nyt olen oikeutettu! Mä elän Matiaksen kanssa tämän lyhyen elämän niin, että kun aika tulee, niin meidän ei tarvi miettiä, että saitko rakastaa. Juha Tapion sanoin ”Kaikki aikanaan, kun turha riisutaan. Saitko rakastaa?”

Ja avovaimoni Kati! Sä olet tuonut Matiaksen elämään niin paljon rakkautta, välittämistä ja huolenpitoa. Sulla ja Matiaksella on ihan oma erityinen yhteys. Sä näet Matiaksen, niin kuin Matias pitää nähdä. Se on harvinaista! Mun ja Matiaksen on hyvä olla sun kanssa! Sulla on Kati suurin, lämpimin ja välittävin sydän mitä tiedän!

Ja Matias! Me ei tarvita apuvälineitä, me ei tarvita rahaa, me ei tarvita muiden apua, koska meillä on toisemme! Mä hoidan sua loppuun asti ja teen kaiken sun eteen! Me eletään tämä elämä täysillä ja vaikka tässä kyyneliä välillä vuodatan, niin lupaan sulle, että mikään ei jää sulta kokematta.

””Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan”

-isä, joka on myös vanhempi-