Uusi vuosi, sama vanha sairaus

Taas on hetki vierähtänyt, kun on tullut tänne blogiin kirjoitettua. Vuosi vaihtui ja Matias aloittikin tammikuun muutaman päivän sairaalareissulla. Tulehdusarvot olivat vähän koholla, hengitys katkonaista ja limaisuutta riitti.

Matiaksen äiti vei pojan sunnuntaina Tayssiin ja tänään keskiviikkona poika pääsi kotiin. Kovin on vaihtelevaa ollut Matiaksen voinnin kanssa. Viikkoon mahtuu pari huonoa päivää, sitten vähän parempia päiviä ja vielä niitä oikeasti hyviä päiviä.

Jotenkin tuntuu, että vointi muuttuu nykyään tosi äkkiä ja vaikka tänään olisi hyvä päivä, niin huominen voi olla ihan jotain muuta.

No, tätä sairauttahan tämä 5 vuotta on ollutkin ja sen kanssa on elettävä tänäkin vuonna. Kyllähän sitä aina miettii, kun tästä sairaudesta sanotaan, että melkein kaikki menehtyy kouluikään mennessä, että kauanko tässä sitä aikaa on. Matiashan on syksyllä eskarilainen 🙂 Eihän poika luonnollisesti mitään eskaria käy, mutta se jotenkin konkretisoi sen kuinka iso poika Matias jo on 🙂

Tänäkin vuonna me mennään Matiaksen kanssa samalla asenteella kuin ennenkin. Sitä kuvaa hyvin Amaranthen Boomerang -kappaleen sanat.

You can always bring me down, but I come around
Like a boomerang, like a boomerang ’round

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille 🙂

-mika-