Marraskuun kuulumiset ja isän ajatuksia

Matiaksen vointi on taas mennyt alaspäin. Lääkkeet on nostettu käytännössä maksimiin, mutta kohtaustilanne on erittäin paha. Välillä tuntuu, että Matiaksella on ikään kuin pysyvä kohtaustila päällä. Sama tilanne on hengityskatkosten suhteen. Välillä tulee sellaisia lyhyitä katkoksia, jossa Matiaksen huulet sinertyvät. Se on aika kamalaa katseltavaa.

Muuten Matiaksen vointi on kohtuullisen hyvä. Mitään flunssaa tai muita lievempiä sairastamisia ei ole ollut.

Olin eilen saattamassa 95-vuotiasta mummoani viimeiselle matkalle. Kesken kauniin ja surullisen seremonian tajusin, että joudun saattamaan myös omaa poikaani viimeiselle matkalle. Silloin tuli täysin voimaton olo ja sellainen ajatus, että miten ikinä pystyn selviämään Matiaksen poismenosta sekä itse hautajaisista. En ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa ja tiesin, että kun se hetki oikeasti koittaa, niin tuo tunne oli vasta murto-osa tulevista tunteista.

Mummon hautajaisissa laulettiin kauniita virsiä, joista varsinkin yhden virren säkeistö kosketti erityisen paljon. Kyseessä oli virsi 555 ja sen toinen säkeistö.

”Päiväni rientää kohti loppuaan, on ilo maallinen kuin varjo vaan. Ei ole täällä mitään pysyvää, vain sinä, Herra, sinä luoksein jää”